Kirjoitettu 25.10.2025
Datakeskuksen tarpeellisuutta perustellaan muun muassa seuraavasti: Se tuo työpaikkoja, talouskasvua ja kilpailukykyä, elinvoimaa ja verotuloja. Näin myös Nurmijärvellä. Nämä tarpeet ovat kaikki välineellisiä - tai niiden pitäisi olla. Seuraavat tarpeelliset kysymykset voisivat olla, että minkä tarpeellisen tai tarpeettoman tuotteen eteen työtä tehdään, mikä tai minkä talous kasvaa, missä “lajissa” kilpailun kyky kasvaa, millaista elinvoimaa ja millaisia verotuloja? Näistä pitäisi keskustella paljon lisää, jotta voisimme saavuttaa suurempaa yhteisymmärrystä ja varmuutta siitä, että edistämme oikeita asioita. Mutta tätä keskustelua ei oikein käydä, vaikka juuri se olisi nyt tärkeää.
Datakeskusten tuote on varastoida ja käsitellä digitaalista tietoa. Tiedon säilyttäminen ja käsittely vaatii infrastruktuuria ja laskentatehoa, ja niitä tarvitaan digitaalisille palveluille kuten pilvipalveluille ja tekoälylle. (Datakeskusten potentiaalinen sivuvirtatuote on hukkalämpö.) Käytämme datakeskusten tuotteiden jatkojalosteita jatkuvasti monin tavoin niin paljon, että heti ei edes tule mieleen, minkä asian hoitaminen edes onnistuisi muuten kuin digipalvelussa. Tätä myös käytetään argumenttina heitä vastaan, jotka käyttävät digipalveluja mutta kritisoivat datakeskuksia. Vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asioita on koko ajan vähemmän. Kukaan yksittäinen ihminen ei voi irtikytkeytyä digipalveluista, sillä elämme digikulttuurissa. Edes erakoituminen ei mahdollistaa irrottautumista digipalveluista. Mutta digipalvelut eivät oikeasti ole pakko tai välttämättömyys, vaan järjestämämme tapa toimia, jota on myös mahdollista haastaa ja muuttaa. Voimme arvioida toimintatavan ja sen seurannaisten mielekkyyttä ja tarpeellisuutta. Konkreettinen osoitus mielekkyyden ja tarpeellisuuden kyseenalaistamisesta on tänä syksynä voimaan astunut kännykkäkielto kouluissa. Kännykän käyttö koulupäivän aikana ei ole välttämätöntä, tarpeen tai edes hyödyllistä.
Digitaalisten palveluiden kulutukseen ja tuottamiseen liittyvästä ympäristönäkökulmista ei juurikaan keskustella julkisuudessa, politiikassa, työpaikoilla tai vapaa-ajalla. Tutkimusta ympäristövaikutuksista kyllä on, mutta kuten muukin tieteellinen tutkimus, ne ovat vain poikkeussisältöjä esimerkiksi uutisissa ja vain asiaan vihkiytyneiden kahvipöytäkeskusteluissa. Tiedämme, että kaiken liiallinen kulutus on ilmasto- ja ympäristökriisissä ydinkysymys, mutta digipalvelut miellämme herkästi aineettomiksi ja puhtaiksi, vihreän siirtymän airueteollisuudeksi, jossa teknologia ja luonto lyövät kättä. Tämä on digiteollisuudesta vaurastuvien yritysten onnistuneen lobbauksen ja markkinoinnin suuri voitto. Fortumkin julistaa, että “toimintamme perusta on energiamme rakentaa maailmaa, jossa ihmiset yritykset ja luonto menestyvät yhdessä”. (1) Haluamme lujasti uskoa siihen, että jatkuva kasvu ja kestävä kehitys on mahdollista, uudempi teknologia voi korjata edeltävän teknologian aiheuttamat vauriot, menetykset ja ongelmat, ja vielä tarjota ratkaisun myös ekologisiin ongelmiin. Voimme uskoa näin, mutta meillä on ongelma: Uskomus ei ole totta eikä empiiristä näyttöä ole, päinvastoin.
Koko tieto- ja viestintätekniikka-alan (ICT) hiilidioksidipäästöjen osuus globaaleista päästöistä on enemmäin kuin lentoliikenteen, ja osuuden arvioidaan yhä kasvavan ellei siihen puututa sääntelyn keinoin. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n arvion mukaan datakeskuksista sekä tekoälyn ja kryptovaluuttojen käytöstä johtuva sähkön kulutus saattaa kaksinkertaistua jo vuoteen 2026 mennessä. Suomessa tämä tarkoittaa jo nyt lukuisia aurinko- ja tuulivoimahankkeita, ehkä ydinvoimankin lisäämistä taas. Päästöttömän energian tuotannon lisäämisen varaan laskee myös Fortum: "Vuonna 2023 Suomen sähköntuotanto oli jo 94 prosenttisesti päästötöntä. Maassamme on paljon uusia uusiutuvan energian hankkeita kehitteillä.
[...] Puhdasta sähköä on saatavilla suhteellisen edulliseen hintaan, puhtaan sähkön tuotantokapasiteettia on mahdollista rakentaa lisää ja sähköverkkomme on erittäin luotettava." (2) Ympäristövaikutuksissa tulisi myös huomioida digitaalisten palveluiden käytöstä syntyvä elektroninen jäte ja laitteiden vaatimat mineraalivarannot. On kohdattava se tosiasia, että digiteknologia, huomioiden sen koko tuotantokaari, käyttö ja hautaus, ei ole niin vihreää kuin haluaisimme uskoa. (3)
Jevonsin paradoksi on nimi ilmiölle, joka tarkoittaa sitä, että energiatehokkaampien teknologioiden kehittäminen ei pienennä energiankulutusta, vaan lisää kokonaisenergian kulutusta kyseisen teknologian käytön kasvaessa. Esimerkkinä hehkulamppujen kehittäminen ei johtanut siihen, että niillä oltaisiin tuotettu energiatehokkaammin sama määrä valoa kuin kynttilöillä, vaan paljon enemmän. Sama trendi on jatkunut led-valolähteiden kanssa. Olemme valaisseet kaiken niin hyvin valon määrää kasvattaen, että tuotamme jo valosaastetta, josta kärsivät sekä ihmiset että muut eläimet. Sama paradoksi käsittää myös uusia “päästöttömiä” energialähteitä: Ne ovat pääosin paikanneet kokonaisenergian kulutuksen lisääntymistä, eivätkä niinkään korvanneet vanhoja fossiilisia energialähteitä. (4)
Digitaalisten palveluiden käytön rajaton kasvu ja tarkoituksellinen kasvattaminen istuu luontevasti ajattelutapaan kaiken jatkuvasta kasvusta. Se, että digitaalisia palveluita ja tuotantoa säädeltäisiin, tuntuu kahlehtivalta, vapaan markkinatalouden vastustamiselta ja suorastaan yksilönvapauteen kajoavalta. Kohtuullistaminen, todellisen tarpeen ja tarpeettomuuden tunnistaminen on vaativa tehtävä, kun mieltymys, tottumus ja tapa - ehkä riippuvuuskin - on jo syvästi omaksuttu. Kriittisyyttä digikulutusta ja -tuotantoa kohtaan kuitenkin tarvitaan niin yksilön, paikallisyhteisöjen kuten kunnat, valtion kuin globaalilla tasolla, jos koskaan aiomme onnistua elämään planeetan kantokyvyn rajoissa.
Onko siis vastuullista kaavoittaa alueita (digi)teollisuuden alalle, joka luo työpaikkoja sellaisen tuotteen valmistamiselle, jonka lisäämiselle ei ole todellista tarvetta ja joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja valtavia määriä? Asenteesta, että on aivan sama, mitä työvoimalla tuotetaan ja kaavoituksella mahdollistetaan kunhan se tuottaa talouskasvua, on aika mennä eteenpäin - myös kunnallisessa päätöksenteossa.
Lähteet:
Ruokonen J., 2024. https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/8132061
Laaksonen et. al, 2024. http://hdl.handle.net/10138/577689. Istrate ym., 2024; Hiekkanen ym., 2021; Freitag ym., 2021; World Bank & ITU, 2024; IEA International Energy Agency, 2023; Parikka, 2015.